Seloy Live

16.10.2018

Sitä sattuu osa 2

 

Tilausten mitat aiheuttavat toisinaan kömmähdyksiä. Jokin aika sitten myyntimme vastaanotti asiakkaan tilauksen, lähetti asiakkaalle tilausvahvistuksen ja laittoi lasit tuotantoon. Asiakas tuli paikan päältä noutamaan lasejansa, ja ensin niitä ei meinannut tuotannosta löytyä. Kun ne lopulta löytyivät, kävi ilmi että mitoista puuttui vaatimattomat kolmisen metriä, kun asiakkaan senttimetrit oli meillä tulkittu millimetreiksi.

Eihän hätä toki ollut kovin suuri, asiakas lähti tyhjin käsin ja me teimme pikaisesti uudet lasit oikeilla mitoilla. Sinänsä onnellista ettei laseja toimitettu suoraan kohteeseen, olisi siinä ollut ehkä huumori kortilla kun olisi pitänyt ruveta asennushommiin. Jos jotakin tästä opimme, niin koitamme jatkossakin muistuttaa asiakkaitamme tilausvahvistusten tarkastamisesta.


Emme seuraa kehitystä, viemme sitä eteenpäin.

Seloylla on vuosikymmenten kokemus koko suomalaisen lasirakentamisen kehityksestä ja kehittämisestä. Me tiedämme, miten suunnitellaan, valmistetaan ja toimitetaan erilaisia lasiratkaisuja tavalla, jonka ansioista asiakkaamme projektit menevät jouhevasti maaliin ja loppukäyttäjän tarpeet tulevat täytettyä parhaalla mahdollisella tavalla.

Tutustu yritykseen ja palveluihimme »