Eristyslasielementtien välitilaan integroitavien kaihtimen ja laskosverhojen kysyntä on täällä pohjoisessakin yleistynyt viimeisen parin vuoden aikana. Isot lämpötilaerot asettavat tietyt vaatimuksensa ulkoikkunassa käytettävälle lasirakenteelle. Jotta kaihtimien kanssa käytettävien lasien lämpökuormarikkoutumiset tai liiallisesta taipumasta aiheutuvat rikkoutumiset voitaisiin välttää, lasketaan lasivahvuudet huolella. Tästä syystä usein elementissä tulee osa laseista olla karkaistuja. Soveltuvan lasirakenteen laskeminen onnistuu hyvällä yhteistyöllä kaihdintoimittajan kanssa. Sisäkäytön kaihdinelementit taas ovat yksinkertaisempi toteuttaa lasialan perusperiaatteiden, kuten esimerkiksi tavallisten turvalasi- tai ääneneristysvaatimusten mukaan.

Sairaalat ja terveydenhuollon laitokset ovat kaihdinelementeille otollinen kohde yksityisyyden suojan sekä valon määrän säätelyn näkökulmasta. Olemmekin päässeet toimittamaan eristyslaseja integroiduilla kaihtimilla mm. TAYS F-rakennuksen ulkoikkunoihin sekä Seinäjoen keskussairaalan M-talon ulko- ja sisätilan ikkunoihin. Kiinnostusta on ollut myös koulurakennuksien sekä omakotitalojen ikkunoihin ja pyrimmekin löytämään aina mahdollisimman kustannustehokkaan ratkaisun kaihdinelementtien toteutukselle. Lämpimissä maissa jopa isojakin toimistorakennuksia on lasitettu kaihdinelementeillä, mutta vielä se trendi ei ole tänne rantautunut. Toki pitää muistaa, että siellä lasit on mahdollista toteuttaa 2K elementeillä ja ns. kevyemmillä lasiratkaisuilla.

On hyvä huomata, että sähköllä himmenevien lasien käyttö ei ole vähentänyt kaihdinelementtien kysyntää vaan päinvastoin kaihtimillekin on löydetty tarpeensa väliseinälaseissa. Kaihtimien ohjaus onnistuu yhtä lailla kaukosäätöisesti tai katkaisijalla sisäisen moottorin avulla. Mekaaniset naru- ja sauvaohjaukset lasin pinnasta tai karmista ohjattavat kaihtimet ovat silti edelleen suosituimpia tapoja kaihtimien ohjaukselle. Lamellien sävyt taas ovat neutraaleja ulkoikkuna käyttöön soveltuvia, mutta toki tapauskohtaisesti halutun värin saatavuus on mahdollista selvittää. Alla lyhyesti saatavilla olevat mallit sekä ohjausmekanismit.