Tittelin vaihtuminen varatoimitusjohtajasta toimitusjohtajaksi ei muutoksena ole kovin suuri. Henkinen puoli onkin sitten ihan toinen juttu.

Seloy ja minä olemme lähes samanikäiset, ja perheyrityksessä koko perhe on osa yrityksen tarinaa. Olen siis kasvanut osaksi Seloyta ja se on kasvanut osaksi minua. Jatkumo on mahtava! Lapsena leikin toisinaan toimistolla ja nyt omat lapseni pääsevät mukaan välillä, kun vaimon kanssa palaamme iltaisin toimistolle töihin. Mahtaakohan tuossa leikkiä seuraava toimitusjohtaja.

Olen aina tiennyt, että haluan tehdä töitä perheyhtiössämme. Viimeiset kuusi vuotta olen ollut Seloylla opetellen, tutustuen ja kehittyen. Sitä ennen vietin nuorena poikana monta kesää tuotannon tehtävissä. Opiskelin Jyväskylän Tiimiakatemiassa tradenomiksi ja johdin siellä osuuskuntaani. Tämän jälkeen perustin kolmen ystäväni kanssa mediatoimisto KLOKin, ja vedin yritystä toimitusjohtajana pari vuotta. Kun alkoi tuntua siltä että on aika, myin osuuteni ja palasin ”kotiin”.

Sukupolvenvaihdos on normaali osa yrityksen tarinaa ja tarkoittaa aina muutosta ja kehittymistä. Samalla siihen liittyy kuitenkin myös suuria tunteita ja tietynlaista haikeutta. Pekka on johtanut Seloyta menestyksekkäästi yli 30 vuotta, ja saappaat tuntuvat valtavan suurilta. Onneksi Pekka jatkaa hallituksen puheenjohtajana, ja olemme tiivistäneet hallitustyöskentelyä johtamisen tueksi. Näin saan arvokkaita neuvoja ja sparrausta samalla kun pääsen toteuttamaan omaa tapaani vetää yritystämme.

Johtamisessa minulle on tärkeää asiakastyytyväisyys, henkilöstön hyvinvointi ja motivaatio, tavoitteellisuus, avoimuus ja läpinäkyvyys. Johtaminen on jatkuvaa kehittymistä, ja on myös tärkeää ymmärtää, ettei kyseessä ole yhden miehen show. Pidän kollegoitani suuressa arvossa ja luotan tehokkaaseen johtoryhmätyöskentelyyn. Haluan johtamisellani auttaa henkilöstöäni onnistumaan, ja sitä kautta paranee myös asiakaskokemus.

Olen tarttunut tehtävään nöyrin mielin ja suurella innolla, ja teen kaikkeni Seloyn menestystarinan jatkumiseksi.