Turvalasit
Turvalaseilla tarkoitetaan sellaisia lasirakenteita, jotka suojaavat henkilöitä ja omaisuutta ulkopuoliselta taholta ja/tai pienentävät henkilöiden loukkaantumisriskiä tapaturmissa. Ulkopuolisia riskitekijöitä voivat olla muun muassa ilkivalta, murtautuminen, aseenkäyttö, tulipalo, räjähdys, väentungos, kappaleen putoaminen, erilaiset säteilyt sekä henkilön putoamisriskit ja törmäykset.
Turvalasit voidaan luokitella kahteen ryhmään: karkaistut lasit ja laminoidut lasit.
Karkaistu lasi
Lasin karkaisulla parannetaan lasin kestävyyttä iskuja, taivutusta ja lämmönvaihteluja vastaan. Rikkoutuessaan lasi murenee pieniksi vaarattomiksi muruiksi.
Karkaistaessa lasi lämmitetään uunissa noin 600 asteen lämpötilaan, minkä jälkeen tapahtuu nopea jäähdytys. Jäähdytyksessä lasin pinnat jäähtyvät sisäosia nopeammin, mistä seurauksena pinnoille syntyy puristusjännitys.
Useimpia lasilaatuja voidaan karkaista. Poikkeuksia ovat koristelasit, joissa on hyvin epätasainen pinta, ohuet lasit (alle 3 mm vahvuus), lankavahvisteiset lasit jne.
Karkaistava lasi on leikattava ja työstettävä (mahdolliset reiät, kolot, hionnat) lopullisiin mittoihin ja muotoon ennen karkaisua. Karkaisuvaiheessa lasiin myös merkitään pysyvästi valmistaja tai tuotenimi ja mahdollinen standardin numero.
Karkaistua lasia käytetään yleisesti eristyslaseissa silloin, kun halutaan turvallisuutta tai kun eristyslasin rakenne vaatii lasin karkaisua kestääkseen rasitukset.
Laminoitu lasi
Laseja voidaan yhdistää toisiinsa laminoimalla. Lasien laminoinnissa yleisin menetelmä on niin sanottu kalvolaminointi, jossa lasit yhdistetään toisiinsa polyvinyylibutyraalikalvon (PVB) avulla. Toisena menetelmänä tunnetaan niin sanottu nestelaminointi, jossa lasien yhdistäminen tapahtuu nestemäisellä aineella, yleensä hartsilla, mutta myös polyuretaanilla esimerkiksi lasi- tai muovimonikerrosrakenteiden valmistuksessa.
Laminoitu lasi voi käsittää useita lasikerroksia ja erilaisia laseja. Laminoimalla voidaan valmistaa rakenteita, jotka toimivat murron- ja luodinsuojalaseina, paineen- ja iskunsuojalaseina sekä tulen- ja melunsuojalaseina.
Laminoidun lasin turvaominaisuus liittyy sen rikkoutumiseen. Vaikka lasien mekaaninen kestävyys ei laminoimalla lisäänny, antaa laminoitu lasi suojan vielä rikkouduttuaankin, sillä lasisirpaleet pysyvät kiinni elastisessa kalvossa.
Laminoidut lasit antavat hyvän suojan myös UV-säteilyä vastaan.
Seuraavassa on muutamia tyypillisiä karkaistun ja laminoidun lasin käyttökohteita:
- julkisivulasit
- valokatteiden lasit
- kattolasit
- parvekelasitukset
- kokolasiovet
- viherhuoneet
- ovet ja väliseinäikkunat
- lasiset siirtoseinät
- hyllyt
- hälytyslasit
- eristyslasit
Alla on lasien laskentajännityksiä eri varmuuskertoimilla. Lisää tietoa löydät Suomen Talolasiyhdistyksen Turva- ja suojalasiesitteestä.
| Varmuuskerroin |
Laminoitu-
ja tavallinen lasi
N/mm2 |
Karkaistu
lasi
N/mm2 |
| 1,0 |
75 |
175 |
| 1,5 |
50 |
117 |
| 2,0 |
38 |
88 |
| 2,5 |
30 |
70 |
| 3,0 |
25 |
58 |
| 5,0 |
15 |
35 |
| 10,0 |
8 |
18 |
Turvalasien
paksuudet ovat valmistajakohtaisia ja perustuvat standardin mukaisiin
kokeisiin. Alla on joidenkin valmistajien käyttämiä
ohjeellisia rakennepaksuuksia.
Henkilöturvallisuus (raskaan esineen isku)
| EN
12600 |
Suojaustaso |
Laminoitu |
Karkaistu |
| luokka
3 |
kohtalainen |
6
mm |
4
mm |
| luokka
2 |
hyvä |
6
mm |
5
mm |
| luokka
1 |
erinomainen |
8
mm |
6
mm |
Ilkivalta (kovan esineen iskunkestävyys)
| SFS-EN
356 |
Käyttökohde |
Laminoitu |
| P1A |
- |
|
| P2A |
asunnot |
9
mm |
| P3A |
asunnot |
9
mm |
| P4A |
toimistot ja kioskit |
10
mm |
| P5A |
- |
11 mm |
Murronsuoja (terävän esineen iskunkestävyys)
| SFS-EN
356 |
Käyttökohde |
Laminoitu |
| P6B |
asunnot,
liikkeet |
13
mm |
| P7B |
pankit,
museot |
22
mm |
| P8B |
kultasepän
liikkeet |
26
mm |
Vakuutusyhtiöiden
vähimmäisvaatimukset ns. panssarilasille on vähintään
(3+3+3) PVB lam. 2*1,52 mm.
Luodinsuoja (luodinkestävyys)
| SFS-EN
1063 |
Ase,
kaliiberi |
Laminoitu |
| BR1 |
kivääri
0,22 LR |
|
| BR2 |
käsiase
9 mm |
19
mm |
| BR3 |
magnum
0.357 |
24
mm |
| BR4 |
magnum
0.44 |
35
mm |
| BR5 |
kivääri
5,56*45 |
- |
| BR6 |
kivääri
7,62*51 |
40
mm |
| BR7 |
kivääri
7,62*51, teräsl. |
62
mm |
Turvalasien
paksuudet ovat valmistajakohtaisia ja perustuvat standardin mukaisiin
kokeisiin. Lasivahvuudet ovat suuntaa antavia.
Räjähdyksensuoja
| SFS-EN 13541 |
Ylipaine
/ vaikutusaika |
Laminoitu |
| ER1 |
50-100 kPa / 20 ms |
10
mm |
| ER2 |
100-150 kPa / 20 ms |
26
mm |
| ER3 |
150-200 kPa / 20 ms |
50
mm |
| ER4 |
200-250 kPa / 20 ms |
80
mm |
|